INSPIROIVA JA ROHKAISEVA

Hiusalan mentoroinnit ja koulutukset omannäköiseen työelämään & ammattitaidon kehittämiseen

”Oli todella hyödyllinen koulutus. Ja todella tervetullut olo. Huomioit kaikki osallistujat ja sun positiivinen energia tarttuu ❤️ Ehkä parasta on se, että selailen sun kirjaa melkein päivittäin, kiitos siitä 🙏.”

-Palaute Business & Breakfast-koulutuksesta

Rohkeutta ja tukea

urallesi

Koetko kampaajana paineita siitä, että pitäisi olla alasi moniosaaja; valokuvaaja, somevaikuttaja, terapeutti sekä olla jotenkin erityinen kelvataksesi joukkoon? On hyvä välillä istua alas ajan kanssa ja pysähtyä miettimään mikä kampaajan työssä oikein motivoi. Usein kuulen vastauksena: ”Tyytyväiset asiakkaat!”, mikä onkin ihan mieletön lähtökohta, kun aletaan kehittää omaa yritystoimintaa kestävälle pohjalle. <3

Oman työn tarkempi tarkastelu sekä motivaationlähteiden löytäminen on tärkeää nimenomaan työn jatkuvuuden kannalta, sillä sinä ammattilaisena sekä koko ala kehittyy koko ajan ja sinä haluat varmasti pysyä menossa mukana.

Työt saattaa toisinaan viedä mukanaan ja omien rajojen löytäminen on vain haave tulevaisuudessa. Meidän kampaajien täytyy kuitenkin muistaa pitää omasta jaksamisesta huolta, jotta pystymme esimerkiksi luomaan mahdollisimman pitkiä työuria. Näiden ajatusten pohjalta olen luonut kampaajille yksilömentorointeja sekä liikekoulutuksia, joissa ratkotaan ajanhallinnan, rahan sekä brändin ongelmakohtia konkreettisten vinkkien avulla.